| Stipendi Ohjelma |
|
|
|
|
Uskomme, että elämäntilanteissa, joissa suinkin on mahdollista, paras paikka jokaiselle lapselle on elää ja kasvaa oman perheen parissa, omassa kodissa ja kyläyhteisössä. Nepalissa asuu paljon lapsia, joiden perheen taloudellinen ahdinko ei salli lasten, etenkään tyttölasten, koulunkäyntiä. Olemme siis nyt laajentaneet apuamme kyliin ja yhteisöihin rahoittamalla lasten koulutusta. Tarkoituksenamme on tukea näitä perheitä selviytymään paremmin taloudellisesti ja näin pyrkiä välttämään lasten hylkääminen ja heitteillejättö.
Stipendi-ohjelma eli nk. ’Scholarship Program’ on Namaste Children’s Housen operoima hanke, jonka avulla nyt 120:a lasta tuetaan vuosittain koulunkäynnin ja tarvikkeiden välityksellä. Apu perheille on suuri, koska stipendin avulla lapsille maksetaan koulumaksu, koulupuku, kirjat, vihkot ja kirjoitustarvikkeet, sekä muut koulunkäyntiin liittyvät kulut. Myös perheen lääkäri- ja lääkekulut korvataan. Näin perheelle jää enemmän resursseja huolehtia päivittäisestä selviytymisestä, lapset saavat asua vanhempiensa luona kotona koulua käyden ja perheet pysyvät yhdessä.
Wind of Change kattaa jo yli puolet stipendi-hankkeen kustannuksista tukemalla 75:n lapsen koulutusta. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
|